3557A/MTV/05

Langettava

Televisiossa ohjelman sponsori näkyi itse ohjelmassa liikemerkeillään eri yhteyksissä. Se oli tarkoituksellista ja mainosmaista eikä sillä ollut mitään tekemistä itse ohjelman sisällön kanssa. Toimituksellisen aineiston ja markkinoinnin raja hämärtyi. Langettava.

MTV3 esitti viime syksyn aikana ohjelmasarjaa, jonka nimi oli Idols. Katsojat saivat puhelimella äänestää itselleen laulavan idolin. Mainoskanavan tapaan ohjelmassa oli mainoskatkoja, mutta sen lisäksi Elisa Oyj näkyi myös ohjelman sisällä kannatusplakaateissa, ilmapalloissa ja äänestyspuhelinnumeron yhteydessä ruudussa.

Kantelu 13.11.2005

Kantelijan mukaan Idols-ohjelmassa oli ohjelman sisällä useita Elisa Oyj:n mainoksia jaettu yleisöön.

MTV3:n vastaus 9.12.2005

Ohjelmapäällikkö Matti Paunion vastauksen mukaan kantelussa mainittu Elisa Oyj on yksi Idols-ohjelmasarjan sponsoreista. Heille on annettu mahdollisuus sijoittaa konserttialueelle tiski, jossa sponsorit voivat jakaa yleisölle promootiotuotteita. Elisa on jakanut mm. kantelussa mainittuja kannattajakortteja. Elisan kanssa ei ole sovittu niiden näkymisestä konserttien aikana. Näkyvyyteen 13.11. konsertissa reagoitiin ohjelmallisista syistä heti. Myöhemmin yleisöä on ohjeistettu pitämään kortit sylissä ja tuotantoyhtiötä mahdollisuuksien mukaan välttämään logojen näkyvyyttä konsertin televisioinnissa. Yleisöä on kannustettu tuomaan itse tehtyjä kannattajajulisteita.

MTV3 ei ole saanut kannattajakorttien näkymisestä ohjelmassa maksua tai muuta vastiketta tuotemerkkien haltijoilta tai edustajilta. Sponsorin edustajat eivät ole vaikuttaneet ohjelman sisältöön tai sijoitteluun eivätkä MTV3:n toimitukselliseen riippumattomuuteen. Kannatuskortit eivät ole sisältäneet suoria ostokehotuksia, eikä yleisöä ole johdettu harhaan. Ohjelmassa ei ole rikottu Journalistin ohjeiden kohtaa 19, jonka mukaan ”Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava”.

Ratkaisu

Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava (JO 19). Julkisen sanan neuvosto antoi 12.10.2005 lausuman piilo- ja tekstimainonnasta, 3484/L/05. Neuvosto muistutti siinä, että median uskottavuutta ei saa vaarantaa hämärtämällä kaupallisen ja toimituksellisen aineiston rajaa ja että kaikki osapuolet ovat sitoutuneet näihin periaatteisiin.

Telealan yritys Elisa Oyj oli MTV3:n Idols -ohjelmasarjan sponsori. Yrityksen kustantamia mainoksia esitettiin ohjelman mainoskatkoilla ja sponsorisuhteesta kerrottiin tunnuksella ennen mainoskatkoa. Sen lisäksi yrityksen nimi näkyi äänestystilanteissa puhelinnumeron yhteydessä, ja katsomossa oli runsaasti yhtiön logoilla ja nimillä varustettuja ilmapalloja ja isokokoisia Idols -kilpailun osanottajien kannattajakylttejä. Journalistinen uskottavuus edellyttää median riippumattomuutta.

Katsojan on voitava luottaa siihen, että kaupallista aineistoa ei sekoiteta toimitukselliseen aineistoon. Median on itse pidettävä markkinoinnin ja toimituksellisen aineiston raja selkeänä. Tämä on tärkeä osa itsesääntelyä. Neuvosto korostaa myös periaatetta, jonka mukaan rajan on näytettävä myös ulospäin selkeältä – ei riitä, että sen sanotaan olevan selkeä. Elisan nimen ja logon näkyminen Idols-ohjelmassa oli Julkisen sanan neuvoston mielestä tarkoituksellista ja mainosmaista eikä sillä ollut mitään tekemistä itse ohjelman sisällön kanssa. Tämä oli omiaan hämärtämään toimituksellisen aineiston ja markkinoinnin rajaa. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että MTV3 on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa kanavalle huomautuksen.