KANTELU
Arkkitehti-lehti julkaisi numerossa 2/2001 kirja-arvosteluiden palstalla arvostelun kantelijan väitöskirjasta. Arvostelun otsikkona oli ”Tutkittua tietoa pappiloista”. Sen kirjoittaja, arkkitehti ja kuvataiteen maisteri, toteaa arviossaan mm. että ”lineaarisesti luettuna (väitöskirjan) tekstiä kuormittaa yletön määrä numeroita”. Hän jäi kaipaamaan ”rakennusten menneisyyden ja nykyisyyden tukevampaa tyypittelyä visuaalisin ja sanallisin keinoin”. Kirjoituksensa lopussa arvostelija toteaa, että ”valitettavasti hyvä aihe ei ole sama asia kuin hyvä tutkimus”Kantelijan mielestä arvostelu antoi hänen työstään varsin kelvottoman kuvan. Hän lähetti vastineen lehden päätoimittajalle, joka ilmoitti, että vastine julkaistaan, mutta siihen liitetään välittömästi sekä päätoimittajan että arvostelun kirjoittaneen henkilön vastineet. Tähän kantelija totesi, että mikäli hänen vastineeseensa liitetään uusia vastineita, hän kieltää oman vastineensa julkaisemisen. Kantelija muokkasi vastinettaan kolme kertaa, minkä jälkeen päätoimittaja ilmoitti, että vastineen vastineita ei enää tarvittaisi. Tästä huolimatta Arkkitehti-lehden seuraavassa numerossa (3/2001) oli paitsi kantelijan vastine myös arvostelun kirjoittaneen henkilön vastine. Kantelija katsoo lehden rikkoneen hyvää journalistista tapaa, koska se julkaisi kantelijan vastineen, vaikka hän oli nimenomaan asettanut julkaisemisen ehdoksi sen, että siihen ei saa liittää jälkikirjoituksia.
LEHDEN VASTAUS
Arkkitehti-lehden päätoimittajan Harri Hautajärven mielestä kantelija on pyrkinyt määrätietoisesti siihen, että hänen väitöskirjaansa koskeva diskurssi Arkkitehti-lehdessä tapahtuisi täysin hänen sanelemallaan tavalla. Hautajärven mukaan kantelijan väitöskirjaa koskeneessa arviossa ei käsitelty lainkaan kantelijan persoonaa, eikä todettu mitään hänestä. Kirjoitus keskittyi asiallisesti ja tavanmukaisesti arvioimaan pelkästään väitöskirjaa ja sen tekemisessä käytettyjä menetelmiä, joten kirjoitus ei tuonut kantelijalle vastineoikeutta. Kantelussa mainitun samanaikaisen vastineen osalta päätoimittaja toteaa, että missään suomalaisessa tiedotusvälineessä ei ole tapana liittää kirja-, tutkimus- yms. julkisten teosten arvosteluiden yhteyteen samaan lehteen teoksen tekijältä pyydettävää kommenttia.
Päätoimittaja ilmoitti kantelijalle, että hänen vastinevaatimuksensa ei ole perusteltu, mutta piti lehden linjasta johtuen asiaankuuluvana ja myönteisenä, että kantelija vastaisi arvostelussa esille tuotuihin seikkoihin asiapitoisesti. Samalla päätoimittaja totesi, että lehti julkaisisi kirjoituksen normaalina väitöskirjaa koskevana tiedeyhteisön keskusteluna, ei siis vastineena loukkaukseen. Kantelijan lehdelle lähettämä kirjoitus ei ollut sellaisenaan julkaisukelpoinen vastineena, sillä se ei juurikaan käsitellyt arviota, vaan siinä etupäässä vähäteltiin kirjoituksen laatijaa ja hänen kompetenssiaan sekä ammattitaitoaan arvioida väitöskirjoja. Lisäksi se sisälsi virheitä. Päätoimittaja ilmoitti kantelijalle, että loukkaavan ja virheellisen sisältönsä vuoksi kantelijan kirjoitus oikeuttaa päätoimittajan ja arvostelun laatijan kirjoittamaan sen yhteyteen oikaisut. Kantelija siis tiesi koko ajan, että arvostelun laatineen henkilön kommentti julkaistaan, vaikka päätoimittaja itse katsoikin, että kantelijan muutettua kirjoitustaan päätoimittajan kommentteja ei enää tarvita. Päätoimittaja kiistää tehneensä kantelijan kanssa missään vaiheessa sopimusta, että arvostelun laatineen henkilön kommenttia ei tultaisi julkaisemaan lainkaan. Sitä vastoin päätoimittaja toi esille, että väitöskirjaa koskeva keskustelu voisi tarvittaessa jatkua taas lehden seuraavassa numerossa, mikäli kantelija haluaisi kommentoida.
RATKAISU
Vastineella tarkoitetaan arvostelun tai loukkauksen kohteeksi joutuneen oikeutta vastata julkistettuun tietoon. Selvästi tunnistettavissa olevalle yksityiselle tai oikeushenkilölle, johon on kohdistettu asiatonta tai perusteetonta arvostelua, tulee myöntää oikeus vastineeseen. Tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen arviointi tai muu mielipiteen esittäminen ei sellaisenaan yleensä oikeuta vastineeseen. Arvostelun luonteeseen kuuluvat kriittisetkin ilmaisut, eikä niiden yleensä voida katsoa kohdistuvan teoksen laatijaan tai esittäjään henkilökohtaisesti. Julkisen sanan neuvoston omaksuman kannan mukaan vastineoikeuden syntyminen on riippuvainen siitä, kohdistuuko arvostelu julkistettuun teokseen vai sen tekijään henkilönä. Nyt arvostelu kohdistui kantelijan väitöskirjaan, eikä siinä puututtu lainkaan kantelijan henkilöön. Arvostelija löysi kantelijan väitöskirjasta myös myönteisiä seikkoja. Kriittiset kommentit olivat puolestaan varsin laimeita. Neuvoston mielestä arvostelu ei tuonut kantelijalle vastineoikeutta. Lehti kuitenkin tarjoutui julkaisemaan kantelijan vastineen edellyttäen, että kantelija muokkaa sitä. Kantelijan mukaan hän oli ilmoittanut päätoimittajalle, että mikäli hänen vastineeseensa liitetään uusia vastineita, hän kieltää oman vastineensa julkaisemisen. Lehti puolestaan kertoo kantelijan tienneen koko ajan, että arvostelun laatineen henkilön kommentti julkaistaan kantelijan vastineen yhteydessä. Osapuolten kertomukset ovat tässä kysymyksessä toisilleen vastakkaiset. Neuvosto ei ryhtynyt arvioimaan osapuolten kertomusten luotettavuutta eikä muutenkaan selvittämään, mitä kantelijan ja lehden välillä tosiasiallisesti keskusteltiin, ja jätti kantelun tältä osin käsittelemättä.
Vastineen perässä julkaistu arvostelijan kommenttikirjoitus oli sävyltään asiallinen. Se ei ollut vähättelevä, vaan se sisälsi asiaankuuluvaa ja tiedeyhteisölle ja kulttuurikeskustelulle ominaista ammatillista keskustelua. Lopputulos oli neuvoston mielestä hyvä: kantelija sai vastata arvostelijan esittämään kritiikkiin ja arvostelija sai puolestaan puolustaa kyseenalaiseksi asetettua kompetenssiaan. Näillä perusteilla neuvosto katsoo, että Arkkitehti-lehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.