3003B/MTV/01

Vapauttava

KANTELUMTV3 kertoi internet-sivuillaan 29.3.2001 maailmanpankin pääjohtajan kasvojen tuhrimisesta kakulla. Jutun otsikkona oli ”Maailmanpankin pääjohtaja sai kakkua kasvoilleen. Siinä kerrottiin, että Maailmanpankin pääjohtajan tiedotustilaisuuden alku myöhästyi Helsingissä, kun nuori miespuolinen mielenosoittaja tuhri hänen kasvonsa kermakakulla. Kantelijan mielestä uutinen oli yksipuolinen, koska siinä ei tuotu esille mielenosoittajien motiiveja tai näkökulmia tapahtuneeseen. MTV3:N VASTAUSMTV Oy:n uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila kertoo, että kyseisen internet-sivuilla julkaistun uutisen perään oli liitetty linkki kakuttajiksi itsensä nimenneen Arktisen kakutusryhmän tiedotteeseen. Näin ollen jokainen uutisen lukenut sai halutessaan luettavakseen myös kakuttajien motiivit tai näkökulmat.RATKAISUJoukkotiedotuksen keskeisiä tehtäviä ovat todenmukaisen ja yleiseltä kannalta merkityksellisen tiedon välittäminen. Hyvän journalistisen tavan perustana on puolestaan kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta. Nyt MTV3 kertoi internet-sivuillaan välikohtauksesta, joka tapahtui maailmanpankin pääjohtajan tiedotustilaisuudessa. Uutisointi antoi tapahtumien kulusta oikean ja totuudenmukaisen kuvan. MTV3 oli liittänyt uutisen perään linkin kakuttajiksi itsensä nimenneen Arktisen kakutusryhmän tiedotteeseen, mistä ilmeni kakuttajien motiivit tai näkökulmat.Näillä perusteilla neuvosto katsoo, että MTV3 ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.