2796A/SL/99

Vapauttava

KANTELUKymen Sanomat julkaisi 23.6.1999 yleisönosastokirjoituksen, jossa nimimerkki ’Ensin työ ja sitten palkka’ arvosteli kantelijaa nimeltä mainiten: ”Kaupungilla huhutaan, että työpäiväsi kuluu lähinnä kahvilla ja yleisönosastokirjoituksia värkätessä”. Kantelija katsoo lehden rikkoneen hyvää journalistista tapaa sallimalla alatyylisen kirjoituksen huhujen perusteella tarkistamatta niiden todenperäisyyttä. Kantelija paheksuu erityisesti sitä, että väitteiden esittäjä piiloutui nimimerkin taakse. Hän laati kirjoituksen johdosta vastineen, joka julkaistiin lyhennettyä ja vasta kahden päivän kuluttua. LEHDEN VASTAUSKymen Sanomien vastaava päätoimittaja Markku Espo kertoo, että kantelija on ollut lehden yleisönosaston ahkerimpia kirjoittajia. Kriittisten ja tyyliltään piikikkäiden kirjoitusten aiheena ovat useimmiten olleet Kotkan kaupungin virkamiesten ja poliitikkojen toimet ja päätökset. Yleisönosastokirjoittelunsa takia kantelija on paikkakunnalla tunnettu henkilö. Kantelun kohteena olevassa kirjoituksessa nimimerkki letkauttaa kantelijan ajankäytöstä kärkevästi, mutta toteaa itsekin, että se on huhupuhetta, ei tieto eikä perusteltu syytös. Nimimerkkikirjoitusta edelsi kantelijan kirjoitus, jossa hän arvosteli jälleen Kotkan puisto- ja viherrakentamista. Kaupunginpuutarhuri vastasi kirjoitukseen ja lopetti tekstinsä kantelijalle osoitettuun kysymykseen: ”Mikä on mielestäsi oman toimintasi laatu? Oletko palkkapäivinä mielestäsi palkkasi meiltä veronmaksajilta ansainnut?”. Nimimerkki ”Ensin työ sitten palkka” toisti kaupunginpuutarhurin kysymyksen höystäen sitä joillakin omilla kommenteillaan. Kantelija sai vastata arvosteluun hyvin nopeasti parilla kirjoituksella, minkä lisäksi lehti julkaisi myöhemmin vielä yhden kantelijan laajahkon vastakirjoituksen.RATKAISUYleisönosastokirjoituksissa on voitava esittää mielipiteitä mahdollisimman vapaasti ja niissä on myös hyväksytty kärkevämpien ilmausten käyttö kuin varsinaisessa toimituksellisessa aineistossa. Kirjoittelu ei kuitenkaan saa olla henkilökohtaisesti loukkaavaa. Jos yleisönosastokirjoittelussa esitetään tunnistettavissa olevaan henkilöön kohdistuvaa voimakasta arvostelua, on kirjoittajan yleensä esiinnyttävä omalla nimellään.Neuvoston mielestä kantelijaan kohdistunut kritiikki oli melko tavanomaista. Lisäksi kantelija oli omilla kirjoituksillaan altistanut itsensä kriittisen kirjoittelun kohteeksi. Kirjoitus ei myöskään kohdistunut kantelijaan sillä tavoin, että hänelle olisi sen johdosta syntynyt vastineoikeus. Hänen kirjoitustaan onkin pidettävä tavallisena yleisönosastokirjoituksena, jota vastineen julkaisemista koskevat säännöt eivät sellaisenaan koske. Näillä perusteilla Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Kymen Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.