KANTELUIltalehti julkaisi 14.10.1998 tekstin muotoon purettuja osia nauhoituksesta, joka perustui kantelijan ja YLE:n toimittajan, Timo Harakan, väliseen 10.10.1999 käymään puhelinkeskusteluun. Lisäksi Iltalehti julkaisi 9.11.1998 osia ennen Musta laatikko-ohjelmaa käydystä keskustelusta.Kantelun kohteena ollutta puhelinkeskustelua edelsi kantelijan esiintyminen 6.10.1998 toimittaja Harakan isännöimässä Musta Laatikko-ohjelmassa, jossa käsiteltiin mm. ns. Sundqvist-sopimuksen syntyvaiheita. Harakka soitti ohjelman jälkeen 10.10.1998 kantelijalle kotiin kaksi kertaa todeten jälkimmäisen keskustelun aluksi, että jotkut asiat edellisessä keskustelussa olivat ruvenneet häntä ”vaivaamaan”. Kantelijan kysyessä Harakka myönsi nauhoittavansa puhelun. Kantelijan aikoessa lopettaa keskustelun Harakka kertoi nauhoittaneensa myös aikaisemman puhelun, minkä vuoksi kantelija jatkoi puhelua. Tämän jälkeen kantelija ja Harakka keskustelivat em. Sundqvist-sopimuksesta ja sen jälkiselvittelystä. Keskustelun kuluessa kantelija tiedusteli Harakalta, aikooko Harakka tehdä asiasta jutun ja käyttää hänen sanomisiaan hyväksi. Kantelija ei saanut Harakalta suoraa vastausta. Keskustelun loppupuolella kantelija ilmoitti, että ei anna missään tapauksessa mitään suostumusta nauhoituksen käyttämiseen. Harakka luovutti nauhoituksen YLE:n Ajankohtainen kakkonen -ohjelman tuottajalle Juha Pärssiselle, jonka piti esittää nauhoitus omassa ohjelmassaan 13.10.1998. TV 2:n johtaja Arto Hoffren kielsi nauhoituksen käytön. Tämän jälkeen Pärssinen antoi ainakin MTV3:n uutisten ja Iltalehden tutustua nauhoista tehtyihin kopioihin. Pärssinen toimi ilman työnantajansa lupaa.Kantelijan mielestä haastateltavalla on oltava tieto siitä, miten hänen lausumaansa käytetään. Luottamuksellisen tiedon antajaa ei saa ilman tämän suostumusta paljastaa. Tiedot on hankittava avoimin ja rehellisin keinoin. Poikkeuksellisia menetelmiä voi käyttää vain, jos yleisesti merkittäviä tietoja ei normaalikeinoin voi saada.Kantelijan mielestä kysymyksessä ei voi olla haastattelu, vaan korkeintaan taustakeskustelu. Kantelijan mukaan Harakka oli myös itse luvannut, ettei käytä tietoja missään ja saanut lupauksensa avulla kantelijan puhumaan aiheesta enemmän. Harakka toi keskusteluun myös jatkuvasti henkilökohtaista sävyä. Lisäksi on otettava huomioon, että kantelija kielsi nauhoituksen käyttämisen ja toimittaja Harakka lupasi olla nauhoitusta käyttämättä.Kantelijan mukaan tiedotusvälineiden tulee kokonaisuutena kantaa vastuu ammatillisten periaatteiden noudattamisesta. Ei siis voida hyväksyä menettelyä, jossa luottamukselliset tiedot vuodatetaan toiselle tiedotusvälineelle, joka sitten julkistaa ne.Kantelijan mukaan Harakan ja kantelijan välisissä keskusteluissa ei tullut esiin mitään olennaisesti uutta, eikä kyse näin ollen voi olla yleisesti merkittävistä tiedoista. Nauhoitusten julkaisemisesta syntynyt välikysymys ei ole suinkaan todiste asian merkityksestä vaan pelkästään osoitus kireästä poliittisesta tilanteesta. Yksityisluontoinen tai taustakeskustelu, jota ei ole tarkoitettu julkisuuteen ja jossa käytettäviä ilmaisuja ei ole hiottu erityisen täsmällisiksi, saattaa sisältää niin paljon tulkinnanvaraista ja epäselvää ainesta ettei ole enää kysymys ”tiedosta”. Tämä korostuu, jos keskustelusta julkaistaan vain osia. Jos vastaajien menettelyä pidetään ammattieettisesti hyväksyttävänä, on seurauksena kantelijan mielestä se, ettei kukaan julkisuuden henkilö enää uskaltaisi puhua toimittajille mitään. ILTALEHDEN VASTAUSIltalehden päätoimittaja Pekka Karhuvaara katsoo, että hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.Kantelijan ja toimittaja Harakan välistä puhelinkeskustelua ei voi pitää yksityisluontoisena ottaen huomioon kantelijan tausta sekä se, että toimittaja Harakka kertoi nauhoittavansa keskustelun. Iltalehden jutut koskivat nykyisen kansanedustaja ministerinä tekemiä, erittäin suurta huomiota jo aiemmin herättäneitä virkatoimia ja niiden valmisteluun liittyviä kysymyksiä. Artikkelit käsittelivät kansalaisten näkökulmasta erittäin merkittäviä asioita, joiden julkisuuteen tuloa seurasi välikysymys ja muutokset puolueiden kannatusluvuissa. Aiemmin julkaistu Musta Laatikko ei synnyttänyt vastaavaa yhteiskunnallista keskustelua ja poliittista liikehdintää. Kyse oli siis olennaisista ja yleisesti merkittävistä tiedoista.Iltalehti ei ole rikkonut mitään sitoumuksiaan lähteitään kohtaan. Ko. tietojen merkityksellisyys sallii poikkeukselliset menetelmät tiedon hankinnassa. LISÄSELVITYSAsiakirjoista ei ilmennyt, oliko Iltalehti ollut kantelijaan yhteydessä nauhojen sisällön osalta ennen nauhojen sisällön julkistamista. Asianosaisilta pyydettiin tähän asiaan lisäselvitystä. Kantelija toteaa vastauksessaan Iltalehden olleen yhteydessä kantelijaan ennen nauhojen julkistamista. Iltalehden toimittaja kysyi kantelijalta kommenttia pääministerin aktiivisuuteen Sundqvist-asiassa, mutta ei kertonut lähteidensä laatua eikä tietojen yksityiskohtaista sisältöä. Toimittaja ei myöskään maininnut, että lehden hallussa olisi nauhoitus kantelijan puhelinkeskustelusta. Iltalehden päätoimittaja Pekka Karhuvaara kertoo Iltalehden toimittajan olleen puhelimitse yhteydessä kantelijaan ennen jutun julkaisemista varmistaakseen tietojen oikeellisuuden. Toimittaja ei maininnut kantelijalle nauhoista, vaan kertoi saaneensa omista lähteistään uutta tietoa asiasta. Puhelimessa Iltalehden toimittaja mukaili kantelijan nauhoilla esittämiä kantoja. Kantelija ei niitä kiistänyt. Iltalehden toimittaja kysyi myös, aikoisiko kantelija kiistää tietojen todenperäisyyden julkisuudessa, jos Iltalehti nämä tiedot julkistaisi. Kantelija vastasi yksiselitteisesti: ”En”. RATKAISUIltalehti julkisti osia nauhoituksesta, joka perustui kantelijan ja Yleisradion toimittajan, Timo Harakan, väliseen puhelinkeskusteluun. Ajankohtaisen kakkosen hallussa ollut toimituksellinen aineisto toimitettiin Iltalehdelle sen jälkeen, kun Yleisradio päätti olla ajamatta haastattelua tai sen osia ohjelmassaan. Neuvosto perustaa ratkaisunsa Journalistin ohjeisiin ja muihin vakiintuneisiin hyvän journalistisen tavan periaatteisiin. Neuvosto ei arvioi Iltalehden haltuunsa saaman materiaalin käyttöä lainsäädännön tai työehtosopimusten pohjalta. Näin ollen neuvosto ei ota kantaa toiselle tiedotusvälineelle tehdyn nauhoituksen luovuttamiseen ns. kilpailevalle tiedotusvälineelle. Kantelu ei myöskään kohdistu Yleisradion, toimittaja Harakan tai tuottaja Pärssisen toimintaan.Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta. Tiedot on hankittava avoimesti ja rehellisin keinoin. Poikkeuksellisia menetelmiä voi käyttää vain, jos yleisesti merkittäviä tietoja ei normaalikeinoin voi saada. Neuvoston mielestä nauhalla käyty keskustelu sisälsi sellaista kantelijan poliittiseen toimintaan liittyvää yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa, että poikkeuksellisia menetelmiä tiedonhankinnassa voitiin käyttää. Tiedon merkittävyyttä osoittavat nauhoituksen julkaisemisen seuraukset välikysymyksineen.Puhelinkeskustelussa ei myöskään käsitelty yksityiselämän suojan piiriin kuuluvia kysymyksiä vaan poliittiseen lähihistoriaan liittyneitä merkityksellisiksi muodostuneita asioita. Julkistamisintressin paino on siis tässä tapauksessa ollut kohtuullisen suuri.Hyvä journalistinen tapa kuitenkin edellyttää, että haastateltava saa ennakolta tietää, missä välineessä ja millaisessa yhteydessä hänen lausumansa julkaistaan. Ohjetta ei ole rajattu koskemaan vain varsinaista haastattelua, ja neuvoston mielestä kyseistä journalistin ohjeiden kohtaa pitääkin tulkita laajasti, jolloin informointivelvollisuus koskee kaiken tyyppisiä keskusteluja toimittajan kanssa riippumatta siitä, missä asemassa lausuja on ja mikä on lausuman tyyppi (haastattelu, taustakeskustelu tai yksityinen keskustelu). Näin ollen Iltalehden olisi pitänyt selkeästi kertoa kantelijalle hallussaan olevasta materiaalista ja aikomuksistaan sen julkaisemiseen. Iltalehti oli ollut yhteydessä kantelijaan, mutta Iltalehden toimittaja ei ollut maininnut, että lehden hallussa oli nauhoitus kantelijan puhelinkeskustelusta ja että Iltalehti julkaisee kantelijan lausumat. Toimiessaan kantelijan lausumien julkistajana Iltalehti laiminlöi velvollisuutensa informoida kantelijaa, minkä vuoksi neuvosto katsoo Iltalehden menetelleen tältä osin hyvän journalistisen tavan vastaisesti. Neuvosto korostaa, että hyvä journalistinen tapa ei olisi edellyttänyt kantelijan suostumusta lausumien julkaisemiselle – informoiminen olisi riittänyt.Näillä perusteilla Julkisen sanan neuvosto antaa Iltalehdelle huomautuksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.
Menu