2504/SL/97

Vapauttava

Pohjolan Sanomat julkaisi valokuvanäyttelystä arvostelun, joka oli sävyltään hyvinkin kriittinen. Valokuvia verrattiin naapurin ottamiin lomakuviin, eivätkä valokuvat Lapin ihmisistä vakuuttaneet arvostelijaa. Taiteilija, joka asettaa työnsä julkisesti näytteille, joutuu kuitenkin varautumaan myös kielteisiin arvioihin. Arvostelun ei katsottu rikkoneen hyvän journalistisen tavan asettamia rajoja.

KANTELUPohjolan Sanomat kertoi 1.4.1997 kantelijan valokuvanäyttelystä otsikolla Trifonin pyhiinvaelluksen ”eksotiikkaa”. Kantelija kirjoitti arvosteluun vastauskirjoituksen, jota toimittaja puolestaan kommentoi. Kantelija pitää arvostelua ja toimittajan kommenttia väärinä ja herjaavina. Hän mainitsee muun ohessa arvostelusta kohdat, joissa todettiin, että kantelija opettaa katsojille miten pitäisi nähdä ja toimia tai kerrottiin, että kantelija kamera olisi kaksisäätöinen (pilvisen ja aurinkoisen päivän asento) ja mainittiin, että hän tekee parhaat kuvansa postikorteiksi. Herjaavana kantelija pitää myös kohtia, joissa todettiin kantelijan näkevän saamelaisuuden kirjavana eksotiikkana ja kantelijan kuvaavan ”saamelaisuutta kuin japanilainen turisti: ihastuneena”. Samaten herjaavia olivat kohdat, joissa kerrottiin, että kantelija ei ole voinut puhdasoppisuudeltaan liittyä mihinkään kirkkoon ja väitteet, joiden mukaan kantelija olisi luonnehtinut kolttia ”niin ihaniksi, aidoiksi ja semmoisiksi lapsenomaisiksi” ja että tämä eläytyisi kolttaheimon jäseneksi ja olisi kolttien seurassa bysantin alkulähteillä. Kantelija sanoi vastauskirjoituksessaan, että arvostelussa oli esitetty hänen nimissään käsityksiä, ja pantu hänen suuhunsa sanoja, jotka eivät olleet häneltä peräisin. Kantelija ihmetteli lisäksi toimittajan tarkoitusperiä ja totesi, että tämä ei ollut ottanut häneenyhteyttä. Toimittaja taas huomautti kommentissaan, että kantelija oli itse soitellut hänelle. Kantelija oli useasti aiemminkin kertonut toimittajalle näkemyksistään ja puhdasoppisuudestaan sekä sanonut, miten näyttelyistä tulisi kirjoittaa eli kantelijan ”opettavaisista ja pyhistä tarkoituksista”. Toimittaja huomauttaa myös, että hänellä on muistiinpanot tallella hänen ja kantelijan välisestä viimeisestä puhelinkeskustelusta ja kommentoi tätä vielä toteamuksella” sanottu sana on kuin ammuttu luoti: takaisin niitä ei saa. Olen pahoillani”. Kantelijan mielestä kommentin myötä herjaus vain lisääntyi. Kantelija kertoo soittaneensa toimittajalle kaksi kertaa, mutta kummallakaan kerralla tämä ei ehtinyt keskustella, vaan oli luvannut soittaa myöhemmin. Kantelija ja toimittaja ovat tunteneet toisensa kuusi vuotta ja he ovat aiemmin keskustelleet asioista yleensä.LEHDEN VASTAUSPäätoimittaja Heikki Lääkkölä kertoo, että arvostelun kirjoitti lehden kirjeenvaihtaja, joka on sekä asuinpaikkansa että työkokemuksensa kautta hyvin perehtynyt niin lappilaiseen kuin saamelaiseenkin perinteeseen. Lehti julkaisi kantelijan lähettämän mielipiteen puolitoista viikkoa arvostelun julkaisemisen jälkeen ja tässä yhteydessä toimittaja vastasi kantelijalle. Kantelija lähetti tämän jälkeen vielä päätoimittajalle osoitetun kirjeen, jossa hän eritteli yksityiskohtaisesti ne kohdat, joissa hän katsoi tulleensa kohdelluksi epäasiallisesti. Tätä kirjettä ei ollut tarkoitettu julkaistavaksi, eikä kantelija myöskään pyytänyt siihen muuta vastausta.Toimittaja ja kantelija olivat asian tiimoilta yhteydessä kolme kertaa, joista kahdella ensimmäisellä kerralla toimittaja teki myös muistiinpanoja tulossa olevasta näyttelystä ja kantelijan siitä esittämistä näkemyksistä. Kantelija lähetti toimittajalle myös näyttelyyn liittyvää aineistoa. Kolmannella soittokerralla toimittaja lupasi vain ottavansa yhteyttä, jos tarvitsee lisätietoja. Näyttelyarvostelun perustana olivat näin kirjallinen aineisto, puhelinkeskustelut ja itse näyttelyyn tutustuminen. Arvio perustui kaikkeen tähän aineistoon. Siinä esitetty kritiikki ei ylitä taidearvostelulle asetettuja rajoja. RATKAISUPohjolan Sanomissa julkaistu arvostelu kantelijan valokuvanäyttelystä oli sävyltään hyvinkin kriittinen. Kantelijan valokuvia verrattiin naapurin ottamiin lomakuviin, eikä hänen tapansa kuvata Lapin ihmisiä vakuuttanut arvostelijaa. Taiteilija, joka asettaa työnsä julkisesti näytteille, joutuu kuitenkin varautumaan myös kielteisiin arvioihin ja siihen, että hänen työnsä pohjana olevia ajatuksia kyseenalaistetaan. Neuvoston mielestä näyttelyn arvostelussa ei rikottu hyvän journalistisen tavan asettamia rajoja. Tavanomainen taidearvostelu ei tuo vastineoikeutta, eikä neuvosto myöskään pitänyt kantelijan lehdelle lähettämää kannanottoa vastineena vaan enemmänkin mielipidekirjoituksena. Kannanotto kohdistui suoraan jutun laatineeseen toimittajaan, joten oli luontevaa, että tämä kertoi samassa yhteydessä omat lähtökohtansa ja selosti kantelijan kanssa aiemmin käymiään keskusteluja. Neuvosto piti toimittajan kommenttia sävyltään tarpeettomankin kärjekkäänä, mutta koska kantelijan omakin kannanotto oli kärjekäs, ei neuvosto ryhtynyt asian johdosta enempiin toimiin.