Neuvoston jäsenmäärä kasvaa kahdella

Neuvoston jäsenmäärä kasvaa kahdella

JSN:n jäsenmäärä kasvaa kahdella vuoden 2013 alusta alkaen. Neuvostossa on nyt puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä, joten vuoden alusta jäseniä on puheenjohtajan lisäksi 13. JSN:n kannatusyhdistyksen syyskokous päätti asiasta perjantaina 9.11.2012.

Sekä median kiintiöön että yleisön kiintiöön tulee kumpaankin yksi lisäpaikka. Ensi vuoden alusta neuvostossa istuvat puheenjohtaja, 8 median edustajaa ja 5 yleisön edustajaa. Aloite jäsenmäärän kasvattamisesta tuli Sanomalehtien liitolta, jolla nykyisin on täytettävänään 1 varsinainen ja 3 varajäsenen paikkaa.

Vuoden alusta Sanomalehtien liitto täyttää 2 varsinaista ja 2 varajäsenen paikkaa. Näin Sanomalehtien liiton valinnat edustavat paremmin sen kenttää, johon kuuluvat sanomalehtien lisäksi paikallislehdet ja kaupunkilehdet. Yleisön kiintiötä lisättiin myös, koska JSN:n kannatusyhdistys ei halunnut pienentää yleisön suhteellista osuutta.

Neuvoston kasvusta johtuvat paikat täytetään vielä ennen vuodenvaihdetta avoimella haulla. Yleisöjäsenen hakuilmoitus julkaistaan viikolla 46.

Niemisestä puheenjohtaja

Syyskokous valitsi kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2013 Journalistiliiton puheenjohtajan Arto Niemisen. Hän on toiminut tänä vuonna hallituksen varapuheenjohtajana. Hallitukseen valittiin jäseniksi Riitta Pihlajamäki Yleisradiosta ja Jukka Holmberg Sanomalehtien liitosta. Nieminen ja Pihlajamäki jatkavat hallituksessa. Holmberg palasi hallitukseen muutaman vuoden tauon jälkeen. Kuluvana vuonna 2012 hallitusta johti Sanomalehtien liiton Pasi Kivioja.

 

Alkuperäisessä uutisessa oli virheellistä tietoa neuvoston jäsenmäärästä. Neuvostossa on vuoden 2013 alusta puheenjohtajan lisäksi 13 jäsentä, eikä 14, kuten uutisessa ensin kirjoitettiin.

Kirjoittaja