Neljä uutta lehteä JSN:n piiriin

Neljä uutta lehteä JSN:n piiriin

Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistys hyväksyi kevätkokouksessaan keskiviikkona 18.5.2011 neljä uutta lehteä neuvoston perussopimuksen allekirjoittajiksi. Itsesääntelyn piiriin tulivat oululainen Rauhan Tervehdys ja lappilaiset lehdet Luoteis-Lappi, Kittilälehti ja Enontekiön Sanomat.

Rauhan Tervehdys on 14 seurakunnan yhteinen lehti, joka ilmestyy osoitteettomana ilmaisjakeluna 43 kertaa vuodessa noin 98 000 talouteen Oulussa ja sen ympäristössä. Luoteis-Lappi ja Kittilälehti ilmestyvät kerran viikossa tilattavina, ja Enontekiön Sanomat jaetaan kerran viikossa ilmaiseksi.

Normaalisti tiedotusvälineet kuuluvat JSN:n itsesääntelyjärjestelmään taustayhteisöjensä kautta. Painetun sanan taustayhteisöjä ovat Sanomalehtien liitto, Paikallislehtien liitto ja Aikakauslehtien liitto. Kannatusyhdistys voi kuitenkin harkintansa mukaan hyväksyä myös liittojen ulkopuolisia perussopimuksen allekirjoittajiksi. Tällöin lehdet maksavat erillistä jäsenmaksua.

Kannatusyhdistykseen kuuluvat yllämainittujen liittojen lisäksi Journalistiliitto, Radio- ja televisiotoimittajien liitto, Yleisradio Oy, Radiomedia, MTV Oy, Sanoma Entertainment ja SuomiTV.