Vihreä Lanka

Hae päätöksiä

  • Journalistin ohjeet

  • Ratkaisu

  • Media

  • Asiasana

Vapauttava

2494/AL/97

Vihreä Lanka
Vihreässä langassa julkaistua mielipidekirjoitusta oli lyhennetty noin kolmasosaan alkuperäisestä. Kirjoittajan perusajatukset ilmenivät kuitenkin edelleen selvästi. Keskustelun lähtökohdat olivat lisäksi lehden lukijoille tuttuja ja kirjoitus oli yksi neljästä mielipidekirjoituksesta, joissa käsiteltiin samoja teemoja. Kirjoituksen tyyli muuttui tehtyjen lyhennysten vuoksi jonkin verran. Se oli kuitenkin yhä vahva kannanotto linjanmuutoksen puolesta. Näiden seikkojen vuoksi kantelu ei aiheuttanut enempiä toimia.

Vapauttava

2422/AL/96

Vihreä Lanka
Lehtikolumnissa arvosteltiin poikkeuksellisen voimakkaasti Venäjää käsitellyttä kirjaa. Kantelijan tekstiosuutta kuvattiin tavalla, jota voidaan pitää melkoisena yksinkertaistuksena. Neuvosto kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että kyse oli kirjoittajansa nimellä ja kuvalla varustetusta kolumnista. Kolumni oli luonteeltaan, paitsi kirja-arvio, niin kannanotto Suomessa käytävään Venäjä-keskusteluun. Neuvoston mielestä vastinemahdollisuus olisi nyt syntyneessä tilanteessa ollut luontevin ja suositeltava keino vastata esitettyyn arvosteluun ja korjata samalla virheelliset väitteet.

Vapauttava

2416/2417/AL/96

Vihreä Lanka
Lehtikolumnissa arvosteltiin poikkeuksellisen voimakkaasti Venäjää käsitellyttä kirjaa. Kantelijaan kohdistui muun ohessa heitto sinisilmäisesti neuvostomahtiin luottaneista 70-lukulaisista. Neuvosto kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että kyse oli kirjoittajansa nimellä ja kuvalla varustetusta kolumnista. Kolumni oli luonteeltaan, paitsi kirja-arvio, niin kannanotto Suomessa käytävään Venäjä-keskusteluun. Neuvoston mielestä vastinemahdollisuus oli nyt syntyneessä tilanteessa luontevin ja suositeltava keino vastata esitettyyn arvosteluun ja korjata samalla virheelliset väitteet. Lehti julkaisikin kantelijan vastineen asianmukaisesti. Neuvosto ei ryhtynyt asiassa enempiin toimiin.