Pirkka

Hae päätöksiä

  • Journalistin ohjeet

  • Ratkaisu

  • Media

  • Asiasana

Vapauttava

2693/AL/98

Pirkka
Pirkan artikkelissa kerrottiin näpistelystä ja sen vähentämiseksi perustetusta Näppihaukkaprojektista. Yhdessä artikkelin yhteydessä julkaistussa valokuvassa tummahiuksinen nuori mies kätki CD-levyä puseronsa alle. Neuvoston mielestä kuvista ilmeni selkeästi, että ne olivat lavastettuja. Kuvat olivat arkistokuvia, joiden ottamiseen kuvattavat olivat aikanaan antaneet suostumuksensa. Varastavan nuoren miehen kuvan julkaisemista tällaisessa yhteydessä voitiin pitää lähinnä hyvää makua koskevana kysymyksenä. Neuvosto ei kuitenkaan ota kantaa makukysymyksiin. Neuvosto ei myöskään katsonut, että kuvissa esiintyneet henkilöt olisivat yksiselitteisesti olleet ulkomaalaisen tai maahanmuuttajan näköisiä, eikä tekstissäkään ollut viittauksia maahanmuuttajiin tai ulkomaalaisiin. Kainalojutun väliotsikko perustui haastateltavan suoriin sitaatteihin, joten väliotsikolla oli sisällössä kate. Lehden ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

Langettava

2342/AL/96

Pirkka
Kaupan asiakaslehdessä julkaistiin vauvaperheen arkipäivästä kertonut artikkeli. Se oli ulkoisesti laadittu tavanomaisen toimituksellisen artikkelin tapaan, mutta tekstissä mainittiin lukuisia tuotemerkkejä. Artikkelia oli lisäksi kuvitettu perheen keittiöstä ja kylpyhuoneesta otetuilla valokuvilla, joissa oli runsaasti samoja tuotteita, ja niin, että tuotemerkit oli järjestelmällisesti käännetty kameraan päin.Neuvoston käsityksen mukaan lukijat ovat hyvin perillä vakiintuneiden asiakaslehtien luonteesta. Lukijat eivät oletakaan, että esimerkiksi tuote-esittelyissä kerrottaisiin muista kuin oman ryhmän tarjoamista tuotteista. Toisaalta edellytetään, että asiakaslehti noudattaa journalistisia kriteereitä julkaistessaan muun tyyppistä aineistoa. Päätoimittajan mukaan kyseinen artikkeli perustuikin journalistisiin lähtökohtiin. Neuvoston mielestä artikkeli toimi kuitenkin siinä mainittujen tuotteiden myynnin edistämiseksi ja oli luonteeltaan tekstimainontaa. Neuvosto katsoi, päätoimittajan vastauksen ja artikkelin laadintatavan perusteella, että lehden menettely oli omiaan hämärtämään rajaa toimituksellisen ja kaupallisen aineiston välillä. Lehdelle annettiin huomautus hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.Asiasta äänestettiin luvuin 9-4.

Langettava

2189/AL/95

Pirkka
Aikakauslehden mainoksessa tarjottiin "tohtori Passebecqin kuuria" tupakoinnin lopettamisen helpottamiseksi. Mainoksen typografia poikkesi jonkin verran toimituksellisessa aineistossa käytetystä. Lisäksi mainoksen yleisilme oli vanhahtava. Toisaalta mainosteksti muistutti toimituksellista tekstiä ingresseineen ja väliotsikointeineen. Neuvosto arvioi useimpien aukeamaa silmäilleiden lukijoiden havainneen melko pian, että kyse oli mainoksesta. Mainoksessa oli kuitenkin myös niin paljon toimituksellista aineistoa jäljitteleviä elementtejä, että se ei välittömästi erottunut toimituksellisesta aineistosta. Neuvosto antoi lehdelle huomautuksen.