Hämeen Sanomat

Hae päätöksiä

  • Journalistin ohjeet

  • Ratkaisu

  • Media

  • Asiasana

Vapauttava

4449/SL/10

Hämeen Sanomat


Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös oikeita tietoja ja omaa kannanottoa koskevassa asiassa. Lehti raportoi urheiluseuran vuosikokouksesta ja siellä esille nousseista epäilyistä, jotka koskivat seuran taloudenhoitoa. Lehti tarkasti tietonsa myös kantelijalta ennen niiden julkaisua. Lehdeltä ei ole pyydetty virheen korjausta tai oman kannanoton julkaisemista.
(Päätös perustuu vuoden 2005 ohjeisiin. Uudet Journalistin ohjeet otettiin käyttöön vuoden 2011 alussa.)

Vapauttava

3591/SL/06

Hämeen Sanomat
Kantelu koski pitkän ja monivaiheisen oikeusprosessin aloitusistunnosta tehtyä uutista. Syyttäjä luopui yhdestä syytteestä, josta lehti oli aikaisemmin uutisissaan maininnut. Lehti ei tuoreimmassa uutisessaan kertonut, että syytteestä oli luovuttu. Neuvosto luotti lehden journalistiseen harkintaan, kun se oli jättänyt kertomatta prosessuaalisesti mielenkiintoisesta mutta vähämerkityksestä tapahtumasta ja luvannut jatkossa palata asiaan. Vapauttava.