Mediailta Seinäjoella

Mediailta Seinäjoella

JSN järjestää maanantaina 19. elokuuta kaikille avoimen Mediaillan Seinäjoella. Ilta alkaa kello 17.30 Yleisradion tarjoamilla
yleisökahveilla Seinäjoen pääkirjastossa Apilassa. Varsinainen Mediailta alkaa puoli tuntia myöhemmin eli kello 18 kirjaston Jaaksi-salissa.

Illan aikana keskustellaan ainakin sitä, pitääkö mielipidekirjoitus varustaa aina nimellä vai käykö myös nimimerkki. Tämä mietityttää tiedotusvälineitä varsinkin verkkosivuilla. Mediailtaan saapuvat myös paikalliset päätoimittajat runsain joukoin, jolloin yleisö voi tentata heitä mieltä askarruttavista asioista.

Jaaksi-salissa ovat paikalla päätoimittajien lisäksi JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen ja kaikki neuvoston jäsenet sekä
neuvoston taustalla vaikuttavan kannatusyhdistyksen hallitus. Myös kansanedustaja Mari Kiviniemi ja kaupunginvaltuutettu, moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalainen ovat lupautuneet kertomaan kokemuksistaan nettikirjoittelusta.

Rajallisten tilojen ja kahvitarjoilun vuoksi tilaisuuteen pitää ilmoittautua viimeistään keskiviikkona 14.8.2013 kello 12 (Aika on muutettu klo 15:stä klo 12:een 9.8.2013). Ilmoittautua voi neuvoston toimistoon puhelimitse 09 135 7494 tai sähköpostilla [email protected]

Tervetuloa!

Kirjoittaja