Journalistin ohjeiden päivitys käynnistyy

Journalistin ohjeiden päivitys käynnistyy

Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistys Jusanek päätti 21.11. käynnistää Journalistin ohjeiden päivityksen ensi vuonna. Tavoitteena on Journalistin ohjeiden mahdollisten muutosten lisäksi selkiyttää Journalistin ohjeiden sisältöä muun muassa linkittämällä JSN:n päätöksiä ja lausumia kuhunkin Journalistin ohjeiden kohtaan.

JSN tulkitsee hyvää Journalistista tapaa Journalistin ohjeiden perusteella. Journalistin ohjeista päättää kannatusyhdistys Jusanek, ja ohjeiden muuttaminen vaatii Jusanekin yksimielisen päätöksen. Journalistin ohjeiden tuorein versio on vuodelta 2014.

Jusanek pyysi jo alkuvuodesta JSN:ää tekemään kyselyn Journalistin ohjeiden päivitystarpeista. Verkkokyselyyn tuli yhteensä 91 vastausta yleisöltä, tutkijoilta ja media-alan toimijoilta. Materiaalia päivityksen pohjaksi on saatu myös EU-komission pääosin rahoittamasta tutkimuksesta, jonka JSN:n valmistelija Laura Juntunen on tehnyt eurooppalaisten mediaeettisten ohjeiden muutostarpeista digiaikana.

Jusanek valitsi myös kolme uutta media-alan edustajaa JSN:n jäseniksi kaudelle 2023-25: Erja Yläjärvi (päätoimittaja, HBL), Timo Sipola (toimittaja, Yle Oulu) ja Minna McGill (päätoimittaja, Kodin Kuvalehti ja ET-lehti). Heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen valittiin Tiina Ojutkangas (sisältöjohtaja, päätoimittaja, Keskipohjanmaa), Paula Liesmäki (toimittaja, Maaseudun Tulevaisuus) ja Mari Paalosalo-Jussinmäki (päätomittaja, Eeva sekä Kauneus ja Terveys).

JSN puolestaan valitsee kaudelle 2023-25 kaksi uutta yleisön edustajaa ja heille varajäsenet joulukuun kokouksessaan.

Kirjoittaja