Kantelu 6.10.2011
Kantelijan mukaan Helsingin Sanomat kirjoittaa 6.10.2011 nettiuutisessaan mm. näin: ”Pankkien varainhankinnan vaikeutuminen uhkaa supistaa yritysten ja kuluttajien tarvitsemaa rahoitusta Euroopassa. Ilmiön taustalla ovat sijoittajien epäilykset monien pankkien maksukyvystä. Epäilyjen takia sijoittajat vaativat nyt aiempaa kovemman hinnan pankeille myöntämästä rahoituksesta. Kun pankkien oma varainhankinta vaikeutuu, ne alkavat supistaa lainanantoaan yrityksille ja kuluttajille, mikä vastaavasti leikkaa kysyntää ja talouskasvua.”
Kirjoittaja antaa kantelijan mukaan lukijoiden ymmärtää, että lainatakseen rahaa pankkien pitää saada ensin rahoitusta sijoittajilta. HS rikkoo journalistin ohjeesta kohtaa 8, koska väite ei pidä paikkaansa. Kirjoittaja antaa valtakunnan tärkeimmän median suulla täysin väärää tietoa kansalaisille pankkitoiminnan mekanismeista, mikä on kantelijan mielestä täysin vastuutonta ja vaatii viranomaisten toimenpiteitä. Asian voi kantelijan mukaan tarkistaa Suomen Pankin julkaisun sivulta 8: http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/selvitykset_ja_raportit/bof_online/Documents/BoF_Online_3_2007_Korhonen.pdf
Kantelija yritti osallistua verkossa käytyyn kommenttikeskusteluun, mutta hänen mielipidettään ei julkaistu.
Helsingin Sanomien vastaus 2.11.2011
Päätoimittaja Mikael Pentikäinen vastaa, että kantelija väittää, että Helsingin Sanomien verkkosivuilla julkaistussa kirjoituksessa annetaan väärää tietoa tavasta, jolla pankit rahoittavat luotonantonsa. Kantelija perustaa väitteensä yhteen lainaukseen, joka on Suomen Pankin verkkosivuilla julkistetusta kirjoituksesta. Kantelutekstin perusteella kantelun voi kiteyttää seuraavasti: jos pankit rahoittavat luotonantoaan lainaamalla rahaa sijoittajilta, HS:n verkkosivuilla julkistetun kirjoituksen tiedot pitävät paikkansa ja kantelu on aiheeton.
Teoksessa Pankkitoiminnan käsikirja todetaan Pentikäisen mukaan seuraavaa: ”Pankkitoiminnan ytimen muodostaa rahoituksen välitys.” (Kontkanen, s. 15) Kansantalouteen joillekin talousyksiköille kertyy säästöjä. Säästöjä kerryttänyt talousyksikkö voi esimerkiksi olla työeläkevakuutusyhtiö. Rahoituksen välitys tarkoittaa säästöjen eli ylijäämien välittämistä rahaa tarvitseville talousyksiköille. Sellainen voi olla esimerkiksi asunnon ostamista harkitseva kotitalous.
Pankit ovat siis rahoituksen välittäjiä. Tämä sama asia ilmaistaan seuraavasti kirjoituksessa, johon kantelija viittaa kantelussaan: ”Yksittäinen pankki on tietenkin omasta näkökulmastaan lähimain rahoituksen välittäjän asemassa, eli sen on varattava rahoitus luotonantoonsa.” (Korhonen, s. 8) Yksittäisen pankin pitää siis hankkia rahoitus luotonantoonsa. Mistä rahoitus tulee? Siihen on yksiselitteinen vastaus: ”Yleisön talletusten lisäksi pankit hankkivat varoja markkinahintaisina suoraan raha- ja pääomamarkkinoilta laskemalla liikkeeseen sijoitustodistuksia ja joukkovelkakirjalainoja.” (Kontkanen, s. 23)
Esimerkiksi syyskuun 2011 lopussa Nordea-konsernilla oli velkaa sijoittajilta (velat luottolaitoksille ja yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat) 220 miljardia euroa. (Nordean osavuosikatsaus, s. 38) Vastaavasti Nordea-konsernin luotonanto yleisölle oli 333 miljardia euroa. On siis yksiselitteinen tosiasia, että Nordea on ottolainannut rahaa sijoittajilta, jota se on lainannut eteenpäin yleisölle eli kuluttajille ja yrityksille. Saman havainnon tekee, jos tutustuu muiden eurooppalaisten pankkien tilipäätöstietoihin. Tämä tosiasia merkitsee sitä, että kantelu on lähtökohdiltaan perusteeton.
Pentikäisen mielestä on hieman epätavallista, että kantelija käyttää kantelunsa perusteluna lainausta, jonka asiasisältö yksiselitteisesti kumoaa kantelijan ajatuksen. Kuten Korhosen kirjoituksessa todetaan, jokainen pankki on ” tietenkin omasta näkökulmastaan lähimain rahoituksen välittäjän asemassa, eli sen on varattava rahoitus luotonantoonsa”.
Kantelun voi tulkita siten, että kantelija viittaa luotonlaajennukseen eli siihen, että pankit luovat uutta rahaa, kun ne ottavat vastaan yleisöltä talletuksia ja lainaavat osan talletuksista eteenpäin vähimmäisvarantosääntöjen mukaisesti. Tämä ilmiö on todellinen. Se liittyy rahateoreettiseen analyysiin kokonaisten kansantalouksien tasolla.
Kantelija ei ollut missään vaiheessa yhteydessä päätoimittajaan eikä myöskään lähettänyt vastinepyyntöä.
Ratkaisu
Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8).
Helsingin Sanomien taloustoimittaja käsitteli omalla nimellään varustetussa jutussa eurooppalaista pankkikriisiä ja sen mahdollisia vaikutuksia yritysten ja kuluttajien rahoitukseen. Kantelijan mielestä toimittaja tulkitsi kansantalouden lainalaisuuksia virheellisesti, mutta hänen mielipidettään ei julkaistu verkon kommenttiosiossa.
Julkisen sanan neuvosto ei tulkitse kansantaloudellisia kysymyksiä, vaan hyvää journalistista tapaa. Neuvoston käsityksen mukaan Helsingin Sanomilla ja sen toimittajalla oli riittävät perusteet julkaisemalleen jutulle. Kirjoitus ei sisältänyt olennaista asiavirhettä, vaan kantelija oli eri mieltä kuin kirjoittaja. Toimituksella on oikeus hyväksyä ja hylätä lehteen lähetetyt mielipidekirjoitukset.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Ratkaisun teki:
Puheenjohtaja Risto Uimonen