Kantelu 3.9.2021
Kantelu kohdistuu Ylen elokuussa 2021 esittämään Hullu vuosi 1991 -dokumenttisarjaan.
Dokumenttisarja käsittelee Neuvostoliiton kaatumista ja 1990-luvun alun lamaa. Kantelun ytimenä on Suomen pääministerinä tapahtumien aikaan toimineen Esko Ahon rooli sarjan juontajana ja haastattelijana. Kantelun mukaan Yle on valinnut ohjelman tekijäksi käsiteltävän aiheen yhden keskeisistä hahmoista. Kantelussa kiinnitetään huomiota siihen, että Aho ei ole Ylen toimituksen jäsen, eikä journalistista päätösvaltaa saisi Journalistin ohjeiden mukaan luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. Kantelun mukaan Aholla on ohjelmassa roolinsa vuoksi loistava tilaisuus käsitellä omaa toimintaansa myönteisessä valossa, ja ohjelmasarja voi siten hyödyttää häntä. Kantelun mukaan Yle on antanut haastattelijan tehtävän ohjelman käsittelemän aiheen keskeiselle toimijalle siksi, että hän saisi sellaisia vastauksia, jotka poikkeavat toimittajan saamista vastauksista. Kantelija ihmettelee, miksi ohjelmaa ei tehty perinteiseen tapaan journalistisena työnä vaan siihen otettiin haastattelijaksi aihepiirin ja tapahtumien osallinen. Kantelija pitää ilmeisenä, että ohjelman yhtenä pontimena on ollut Esko Ahon kirjoittama vuotta 1991 käsittelevä kirja.
Vastaavan toimittajan vastaus 26.10.2021
Vastaava toimittaja Ville Vilénin mukaan ohjelmasarja on tehty normaalein journalistisin perustein ja siinä on noudatettu hyvää toimituksellista tapaa. Vaikka entinen pääministeri Esko Aho on ohjelmasarjassa haastattelijana ja kertojana, ei päätösvaltaa lopputuloksesta ole annettu Yleisradion tämän ohjelman vastuullisen toimituksen ulkopuolelle. Vastaavan toimittajan mukaan tällaisen kertojan käyttö ohjelmasarjoissa on tavallista.
Kuten ohjelman lopputeksteistäkin näkee, on ohjelmalla käsikirjoittajat, ohjaaja ja Ylen ulkopuolisten tuotantoyhtiöiden vastaavat tuottajat. Tämän lisäksi lopulliset päätökset sisällöstä ovat Yleisradion puolella tehneet Ylen tilaaja, vastaava tuottaja sekä vastaava toimittaja.
Esko Aholla on ollut rooli neliosaisen ohjelmasarjan kahdessa osassa kertojana ja haastattelijana. Hän on ollut mukana tekemässä vain osaa ohjelmasarjan haastatteluista. Hänen tekemissään haastatteluissa on ollut paikalla koko ajan yksi ohjelman vastaavista tuottajista eli journalisti. Näin lopullista toimituksellista päätösvaltaa ei ole vastaavan toimittajan mukaan luovutettu Yleltä eteenpäin, ei ohjelman haastattelujen eikä kertomisen osalta.
Vastaavan toimittajan mukaan ohjelma ei ole uutis- ja ajankohtaisohjelma vaan aikalaisdokumentti. Tämä näkyy ohjelman esittelytekstissä tv:ssä sekä Yle Areenassa. Näin yleisö osaa katsoa sitä oikein. Tv-ohjelman kuuluttajan juonnossa katsojaa johdatellaan seuraavasti:
“Neliosainen sarja koostuu kahdesta dokumentista ja kahdesta keskusteluohjelmasta. Sarjassa kuullaan sekä suomalaisia että kansainvälisiä päättäjiä ja asiantuntijoita, jotka olivat tuolloin keskellä tapahtumien vyöryä. Mm. silloinen pääministeri Esko Aho kertoo, miten Suomi reagoi, kun kommunistinen suurvalta romahti. Sarjaa esitetään tällä klo 19 ohjelmapaikalla joka arki-ilta, ja sen voi katsoa myös Areenasta.”
Ohjelman esittelytekstissä kerrotaan, että sarjassa kuullaan sekä suomalaisia että kansainvälisiä päättäjiä ja asiantuntijoita. Vastaavan toimittajan mukaan Esko Ahon rooli kokonaisuudessa on siinä mittakaavassa, jossa sen kuuluukin olla tällaisessa journalistisesti toimitetussa ohjelmassa.
Mikäli dokumentti ei saisi olla näkökulmallinen, leikattaisiin tältä ohjelmamuodolta vastaavan toimittajan mukaan yksi sen perusominaisuus pois, ainakin Yleisradiossa esitettävien dokumenttien osalta. Vastaavan toimittajan mukaan uutis- ja ajankohtaisohjelman tai jutun on pyrittävä jo sinällään objektiivisuuteen mutta dokumentaarisella ohjelmalla tai ohjelmasarjalla on oltava mahdollisuus myös näkökulmaan. Vastaavan toimittajan mukaan Yleisradiossa toki myös dokumenttien on oltava kokonaisuudessa objektiivisuuteen pyrkiviä, mutta tätä objektiivisuuteen pyrkivyyttä mitataan laajemmin kuin yhden ohjelman tai ohjelmasarjan puitteissa. Tässä tapauksessa tasoittumista tapahtuu vastaavan toimittajan mukaan jo sarjan sisällä. Tästä näkökulman mahdollisuudesta huolimatta Ylen esittämissä dokumenteissa lähtökohtana ovat vastaavan toimittajan mukaan akateemisen tutkimuksen menetelmät. Tähän päästään laajalla lähteytyksellä ja eri näkökulmilla asiaan. Näin on vastaavan toimittajan mukaan tässäkin ohjelmasarjassa tehty.
Vastaava toimittaja toteaa, että itse aiheen käsittely on äärimmäisen perusteltua. Onhan kysymys Suomen historian yhdestä käännepisteestä. Dokumentissa on lähdetty liikkeelle tuonaikaisen hallituksen ja presidentinkin näkökulmasta. Tätä näkökulmaa on kuitenkin vastaavan toimittajan mukaan laajennettu runsaasti myös toisenlaiseksi kuin hallituksen näkökulma on. Haastateltavina jaksoissa ovat joko päättävissä asemissa tahoillaan tuolloin olleet henkilöt, kokemusasiantuntijat tai tutkijat.
“Neuvostoliitto hajoaa” -jakson haastateltavina ovat Jaakko Kalela, Jaakko Blomberg, Jaakko Iloniemi, Heikki Talvitie, Seppo Härkönen, Kimmo Rentola, Yrjö Viitasaari, Kyösti Karvonen, Jarmo Virmavirta, Jaakko Laakso, Siim Kallas, Carl Bildt, Anatoli Tshubais ja Horst Teltschik. “Minne menet, Venäjä” -jaksossa haastatellaan studiossa Liisa Jaakonsaarta, Sini-Kukka Saarta, Tuomas Forsbergia ja Mikko Hautalaa.
“Suomen talous romahtaa” -jaksossa ovat haastateltavina Björn Wahlroos, Peter Fagernäs, Sirkka Hämäläinen, Matti Louekoski, Lauri Ihalainen, Tauno Matomäki, Ilkka Suominen, Vesa Vihriälä, Sixten Korkman, Juhani Pekkala, Seppo Leppänen, Riitta Pyhälä, Pekka Nieminen ja Timo Fredrikson. Dokumenttisarjan päättävässä “Suomen talouden suunta” -jaksossa vieraina ovat Marjo Miettinen, Martti Hetemäki, Risto Murto ja Antti Ronkainen.
Ohjelmasarjassa eri rooleissa esiintyvän laajan joukon antamia näkemyksiä ei voi vastaavan toimittajan mukaan pitää pelkästään myönteisinä Esko Aholle. Tämän lisäksi ohjelmaan tietoa hankittaessa on käytetty lukuisaa joukkoa taustalähteitä. Tällainen on normaalia vastuullisessa journalismissa.
Vastaavan toimittajan mukaan näkökulman lähtökohta ja sen laajentaminen ovat lopputuloksen kannalta hyödyllisiä, koska tuonaikaisen pääministerin mukanaololla on saatu aiheeseen sisäpiiritietoa ja myös haastateltavat avautumaan paremmin asialle. Tästä huolimatta lopputuloksessa on oltu vastaavan toimittajan mukaan lähdekriittisiä eli on tiedostettu se, että kahden osan kertojana ja osan haastatteluista tekijänä on tuolloinen pääministeri. Vastaavan toimittajan mukaan sarjan laaja vierasjoukko kertoo sarjan katsojalle paitsi asenteesta selvittää Hullun vuoden 1991 olemusta myös lähdekriittisyydestä.
Neuvosto kysyi vastaavalta toimittajalta vielä erikseen, miten Esko Aho päätyi mukaan dokumenttisarjaan, mitkä haastatteluista Aho teki, kuka päätti haastateltavat ja osallistuiko Aho muilla tavoin dokumenttisarjan tekemiseen kuin toimimalla haastattelijana ja kertojana.
Vastaavan toimittajan mukaan Aho otti tuotantoyhtiön edustajaan yhteyttä syksyllä 2019 koska halusi, että hänen vuotta 1991 käsittelevää kirjaa varten tekemänsä haastattelut dokumentoitaisiin mahdollista myöhempää käyttöä varten. Tuotantoyhtiön edustaja puolestaan ehdotti, että vuodesta 1991, Neuvostoliiton hajoamisesta ja Suomen talouden romahtamisesta tehtäisiin dokumentti, joka perustuu aikalaishaastatteluihin. Tuotantoyhtiö esitti asian Yleisradiolle. Vastaavan toimittajan mukaan idea sarjaan ei siis tullut Aholta, eikä dokumentin tekeminen ollut Ahon ajatus alun perin lainkaan. Erikseen kysyttäessä vastaava toimittaja vielä totesi, että Ahon ja tuotantoyhtiön välille ei tehty mitään Ylen tilaamaan dokumenttisarjaan liittyvää kaupallista sopimusta.
Vastaavan toimittajan mukaan idea oli, että dokumentit perustuvat keskusteluihin, joita silloinen pääministeri käy aikalaispäättäjien ja tutkijoiden kanssa. Tältä pohjalta Aho oli mukana kaikissa kotimaassa tehdyissä dokumentissa nähtävissä keskusteluissa/haastatteluissa. Ohjauksesta, tuotannosta, toimitustyöstä ja käsikirjoituksesta vastanneet henkilöt kuitenkin päättivät, keitä haastatellaan, mistä teemoista keskustellaan ja mitä kysytään. He olivat myös itse mukana kaikissa keskusteluissa ja haastatteluissa esittämässä lisäkysymyksiä ja ohjaamassa keskustelua käsikirjoituksen vaatimille urille.
Vastaava toimittaja toteaa, että Aho ei osallistunut muilla tavoin dokumenttisarjan tekemiseen kuin toimimalla haastattelijana, kertojana ja yhtenä käsikirjoittajien lähteenä.
Ratkaisu
JO 2: Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.
JO 4: Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.
JO 9: Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.
JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.
JO 12: Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
Ylen esittämä dokumenttisarja käsitteli Neuvostoliiton kaatumista ja Suomen talouden vaikeuksia vuonna 1991. Neliosaisen sarjan kahdessa jaksossa esiintyi kertojana vuosina 1991–1995 Suomen pääministerinä toiminut Esko Aho. Hän myös haastatteli tapahtumia läheltä seuranneita vaikuttajia. Ahon rooli dokumentin haastattelijana kerrottiin lopputeksteissä ja häntä myös näytettiin haastattelijan roolissa muutaman kerran. Kaksi muuta jaksoa olivat samoja teemoja käsitelleitä studiokeskusteluita, joissa Aho ei esiintynyt.
Julkisen sanan neuvosto toteaa, että aiheen käsittelyn painottaminen kahdessa sarjan jaksossa tapahtumien aikaisen pääministerin näkökulmaan oli Ylen journalistinen valinta, johon sillä oli oikeus. Ahon asema sarjan käsittelemien aikojen pääministerinä tehtiin katsojille selväksi, joten katsojat pystyivät arvioimaan hänen sanomisiaan siitä näkökulmasta. Dokumentille on lajityyppinä ominaista vahva näkökulmallisuus.
Neuvosto toteaa, että haastattelijana toimiessaan Aholla oli hyötymisen mahdollisuus sen suhteen, miten hänen pääministeriytensä aikaisia tapahtumia käsitellään dokumenttisarjassa. Siksi hänen käyttämiseensä haastattelijana liittyi riskejä. Haastattelutilanteet olivat kuitenkin dokumentin teosta vastanneen toimituksen kontrolloimia ja toimitus myös päätti, keitä haastatellaan. Journalistin ohjeet mahdollistavat haastattelujen tekemisen myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.
Neuvosto huomauttaa, että Ahon rooli haastattelijana olisi ratkaisun poikkeuksellisuuden vuoksi ollut syytä tuoda yleisölle esiin korostetummin ja läpinäkyvämmin.
Yle vakuuttaa, että Ahon rooli dokumentinteossa oli rajattu haastattelujen tekemiseen ja kertojana sekä yhtenä toimituksen lähteenä toimimiseen. Hän ei osallistunut käsikirjoituksen tekemiseen tai päätöksentekoon siitä, mitä osia haastatteluista tai juonnoista näytetään dokumentissa. Hänellä ei myöskään ollut roolia dokumenttisarjan rahoittajana. Päätösvalta siitä, mitä julkaistiin, säilyi Ylellä. Neuvosto toteaa, että journalistista päätösvaltaa ei luovutettu Journalistin ohjeiden vastaisesti toimituksen ulkopuoliselle.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Ratkaisun tekivät:
Eero Hyvönen (pj), Mona Haapsaari, Päivi Hietanen, Riikka Mäntyneva, Alma Onali, Heli Parikka, Aija Pirinen, Tuomas Rantanen, Jukka Ruukki, Henrik Rydenfelt ja Margareta Salonen.