4796/SL/12

Langettava

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös virheen korjaamista koskevassa asiassa. Lehti väitti poliitikon unohtaneen ennen presidentinvaaleja yhden presidenttiehdokkaan puoluekannan. Virhe oli kuitenkin toimittajan, ei poliitikon. Lehti ensin poisti virheellisen uutisen ja oikaisi sen sitten verkossa puutteellisessa muodossa ja liian pitkän ajan kuluttua.

Kantelu 18.1.2012

Kantelijan mukaan lehden nettisivuilla 11.1.2012 julkaistu juttu ”Suora radiolähetys. Putkonen unohti Haaviston puolueen” sisälsi valheellista tietoa Perussuomalaisten ”vaalityöntekijä” Matti Putkosesta. Putkosen kerrottiin unohtaneen presidenttiehdokas Pekka Haaviston puoluekannan, koska hän viittasi Haaviston yhteydessä ”puheenjohtaja Niinistöön”. Väite perustui toimittajan omaan ymmärtämättömyyteen, koska hän luuli Putkosen puhuvan kokoomuksen presidenttiehdokkaasta Sauli Niinistöstä. Putkonen kuitenkin tarkoitti vihreiden puheenjohtajaa Ville Niinistöä. Sauli Niinistö puolestaan ei ole enää minkään puolueen puheenjohtaja.

Kantelija arvelee, että tiedon vääristeleminen oli harhaanjohtavaa poliittista toimintaa ja mustamaalaamista. Puoluejohtajien nimien kun tulisi kuulua jokaisen politiikan toimittajan perustietoihin.

Kantelija valitti jutusta, joka poistettiin Iltalehden sivuilta. Hänen mukaansa lehti ei korjannut virheellistä tietoa Journalistin ohjeiden mukaisesti, vaan pyrki lakaisemaan virheen maton alle.

Iltalehti julkaisi juttuun liittyen kaksi erillistä korjausta samalla otsikolla ”Oikaisu: Putkonen ei luullut Haavistoa kokoomuslaiseksi”. Niiden julkaisuajankohdaksi oli merkitty minuutilleen sama aika kuin jutullekin. Toisen oikaisun julkaisutiedoissa kerrottiin lisäksi, että sitä oli päivitetty 22.1.2012.

Iltalehden vastaus 27.2.2012

Päätoimittaja Kari Kivelä kertoo julkaisijan havainneen virheen välittömästi jutun julkaisemisen jälkeen. Kivelän mukaan uutinen oli Iltalehden sivuilla alle viiden sekunnin ajan. Se kuitenkin ehti levitä ns. RSS-feedinä. Toimitus julkaisi oikaisun välittömästi, kun se oli löytänyt alun perin omilla sivuillaan julkaistun, mutta sittemmin sieltä jo poistetun jutun.

Lisäselvityksessään päätoimittaja kertoo oikaisemisen aikataulusta: ”Oikaisu on julkaistu myöhemmin kuin 11.1.2012, ilmeisesti 22.1.2012 tai ainakin viimeistään silloin. Tämän jälkeen alkuperäinen juttu on nostettu uudelleen julkaisujärjestelmään. Alkuperäisen jutun mukana sen ensimmäinen julkaisupäivä (eli 11.1.2012) on tämän johdosta taltioitunut myös ko. oikaisuun.”

Kivelä myöntää, että Iltalehti ei noudattanut JSN:n ohjeistusta, koska se ei kertonut virheestä parhaalla mahdollisella tavalla alkuperäisen jutun yhteydessä. Tapauksen jälkeen lehti on kiinnittänyt huomiota tapoihin, joilla varmistetaan alkuperäisuutisen ja sitä koskevan oikaisun yhdistäminen toisiinsa. Päätoimittajan mukaan asiassa ei ollut kyse kantelijan epäilemästä tarkoituksenmukaisesta ”mustamaalaamisesta”.

Ratkaisu

Olennainen virhe on korjattava heti tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla ja lisäksi julkaisussa, jossa virhe on alun perin ollut (JO 20).

Uutisessa kerrottiin, että Matti Putkoselle oli sattunut aamun suorassa radiolähetyksessä ”harmillinen lapsus”, kun hän kysyi keskustelun kuluessa Pekka Haaviston kantaa ”puheenjohtaja Niinistön” näkemyksiin. Iltalehden toimittaja uskoi Putkosen sekoittaneen Sauli Niinistön ja vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön keskenään. Vaikka uutinen ehti olla Iltalehden sivuilla lehden vastauksen mukaan vain sekuntien ajan, se levisi RSS-feedinä tilaajille. RSS-feed on palvelu, jonka avulla toimitus jakaa automaattisesti uutisia.

Jutussa oli olennainen virhe, minkä päätoimittajakin myöntää. Matti Putkosella oli oikea tieto vihreiden puheenjohtajasta, eikä hän ollut myöskään unohtanut Pekka Haaviston puoluekantaa, kuten lehti väitti. Iltalehti korjasikin virheen kahdessa oikaisussa. Toisessa oikaisussa julkaistiin myös alkuperäinen virheellinen juttu kokonaisuudessaan.

Olennainen virhe on Journalistin ohjeiden mukaan korjattava heti. Vaikka Iltalehden oikaisuihin oli merkitty täsmälleen sama julkaisuaika kuin virheelliseen juttuun, korjaukset julkaistiin todellisuudessa useita päiviä myöhemmin. Pitkä viive oikaisun julkaisemisessa oli kohtuutonta paitsi yleisön myös ”lapsuksesta” epäillyn Matti Putkosen kannalta. Toimitus ei myöskään noudattanut neuvoston tarkentavaa ohjeistusta (päätös 4598/SL/11, joulukuu 2011). Siinä todetaan, että olennaisesti virheellistä juttua ei pidä poistaa tiedotusvälineen verkkosivuilta, vaan sen yhteyteen tulee lisätä tieto jutun virheestä, esimerkiksi lisäämällä linkki oikaisuun.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Jukka Ahlberg, Timo Huovinen, Lauri Karppi, Johanna Korhonen, Tuomo Lappalainen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Riitta Pollari, Pasi Tuohimaa ja Jaakko Ujainen.